Pentue
| Isä | FI42379/19 ACHINA'S POLAR IMPERATOR |
| Emä | FI48440/23 BARON CASTLE MISS CANDY CANE |
| Sukutaulu | |
| Pentuja yhteensä | 2 narttua |
| Syntynyt | 27.06.2026 |
| Luovutus | 15.08.2026 |
| Hinta | 1700€ |
| Lisätiedot | Hei! Pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina, mikrosirutettuina, kolme kertaan madotettuina ja usean runsaan pentupaketin kera sekä kasvattajan elinikäisen tuen kanssa. Ja tottakai pennut rekisteröidään Suomen kennelliittoon ja Ruokaviraston rekisteriin. Meillä pennut sosiaalistetaan hyvin erilaisiin asioihin ja kokemuksiin jo ennen luovutusikää. Talouteemme kuuluu minä ja miesystäväni sekä lapsia (8 v.,11 v., 13 v. ja 14 v. ) lapset käsittelevät paljon pentuja ja viettävät aikaa heidän kanssaan. Lisäksi meillä on jättirotuinen koira (leonberginkoira), joka myös on pentujen kanssa valvottuna. Ja on meillä vieläpä ystävällinen kissakin, jonka pennut myös oppivat kohtaamaan. Käytämme pentuja autoajeluilla ja ulkoilemassa. Hyvillä ilmoilla pennut saavat olla ulkopentuaitauksessa. Pentujen kanssa leikitään paljon ja niiden kanssa vietetään aikaa ja näin ollen seuraan heidän luonteitaan ja persoonallisuuksiaan. Pyrimme valitsemaan aina sopivimman pennun oikeaan kotiin. Siksi haastattelen paljon pennunottajia ja millaista koiraa toivovat ja mitä haluavat kenties harrastaa koiran kanssa. Haluan aina tavata henkilökohtaisesti pennunkyselijät, se on aina ollut ehdotonta minulle. Tervetuloa tutustumaan perheemme koiriin ja tietysti vapaana oleviin pentuihin sekä pentujen kasvuolosuhteisiin. 😊 Ystävällisin terveisin, Taru Hart Baron Castle kennel Vantaa puh.050-3682367 |
| Pentueen verkkosivu | www.facebook.com/Baroncastlekennel/ |
Kasvattaja
Hart Taru
Allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen
Vuolasvirta-palkinto
Kennelnimi BARON CASTLE (myönnetty 29.07.2002)
https://www.facebook.com/Baroncastlekennel/
taru.hart@gmail.com
Vapaana olevat pennut
narttu
black & tan
1 kpl
narttu
punainen
1 kpl
Yhteystiedot
| Pentujen sijainti | Vantaa |
| Puhelin | 050 3682367 |
| Sähköposti | taru.hart@gmail.com |
| Toiminnanharjoittajan pitopaikkatunnus |
Pentuerekisteröinnin tilanne
Tietojen oikeellisuudesta ja pentujen rekisteröintikelpoisuudesta vastaa kasvattaja. Näet alla pentueen rekisteröinnin tämänhetkisen tilanteen. Tiedot päivittyvät, kun pentueen rekisteröinti etenee.
| Rekisteröinti on valmis | Kyllä |
| Pentue on tunnistusmerkitty | Kyllä |
| Yhdistelmä täyttää rodun yhdistyksen jalostussuositukset | Ei |
| Pentue täyttää PEVISA-ehdot | Kyllä |
| Rekisteröintimaksu on maksettu | Kyllä |